|
Tervetuloa Lahden Ratsastajat Ry:n sivuille |
|

Lahden Ratsastajien joukkue voitti Hämeen alueen seurajoukkuemestaruuden 2011! (Johanna Silén, Marika Jussila, Pauliina Lehtinen, Lasse Jäntti sekä joukkueenjohtaja Saija Vuorinen) (kuva: Mirsku Puoliväli) Lahden ratsastajat ry on perinteikäs v. 1939 perustettu ratsastusseura. Seura täytti vuonna 2009 kunniakkaat 70 vuotta.
Seuran toiminta alkoi Hennalassa annetun ratsuväen peruskoulutuksen myötä. Vuonna 1969 Lahden ratsastajat saivat käyttöönsä Takkulan tilan ja maa-alueet. Tällä hetkellä ratsastajien käytössä on kolme tallirakennusta, kaksi maneesia, kaksi kenttää sekä kerhotalo.
Seuran toiminnan painopiste on ratsastuksen opettamisessa lapsille ja nuorille. Opetustyön tuloksista kertovat saavutetut valtakunnalliset mitalisijat koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa. Ratsastuskoulutoiminnasta vastaa Takkulan Ratsastuskeskus http://www.takkula.net/.
Takkulassa järjestetään vuosittain useita alue- ja kansallisen tason ratsastuskilpailuja. Takkula-Cupissa pidetään yhteensä kuusi osakilpailua este- ja kouluratsastuksessa.
Tervetuloa ratsastamaan ja kilpailemaan Takkulaan!
|