|
Lahden Ratsastajat onnittelee Jounia ja Possua ylivoimaisesta voitosta! Jouni Heikinheimo ylivoimaiseen voittoon hevosyksiköissä
Hevosyksiköissä Jouni Heikinheimo jatkoi hevosellaan El Carillo loistavaa voittokulkuaan tarkkuusosakilpailussa ottaen samalla ylivoimaisesti hevosyksiköiden SM-kullan. Hopeamitalin sai valjakko Ben Simonsén ja Artemis. Pronssille ajoi viime vuoden mestari Marko Särmäharju ja Coen D. 
Jouni Heikinheimo ja El Carillo voittivat kaikki kolme SM-osakilpailua: koulun, maratonin ja tarkkuuden. Tässä valjakko tarkkuusradalla kauniilla Åminne Areenalla. Groomina eli vaunuavustajana Lea Heikinheimo. Kuva Anna E. Vähäkuopus.
- Olihan tämä kolme osakoevoittoa ihan unelmasarja. Kisa oli äärimmäisen tiukka, mutta tasaisuus ratkaisi vähän. Kisapaikkana Halikko on erinomaisen hieno ja Åminne Areena mainio tähän hommaan, Heikinheimo kiitteli kisapuitteita.
Yrittäjänä toimiva, pitkän linjan hevosmies ja Simonsénin vuosia tuntenut Heikinheimo innostui valjakkoajosta vuonna 2006, kun hän oli katsomassa valjakkoajon MM-kilpailuja Italiassa Pratoni del Vivarossa. Kansainvälisellä tasolla esteitä kilpaillut, mutta myös koulu- ja kenttäratsastusta kokeillut Heikinheimo lähti satsaamaan valjakkoajoon täydellä teholla muutama vuosi sitten.
Vaunun eteen valjastettiin oma kasvatti, monitoimihevonen El Carillo, jonka jo edesmenneellä emällä Carissimalla Heikinheimo on myös kilpaillut esteillä menestyksekkäästi. El Carillon sisko, niin ikään Heikinheimojen kasvatti ja omistuksessa oleva Caricia kilpailee esteillä Maria Heikkilän ratsastamana. Satsaus valjakkoajoon kannatti, sillä Heikinheimo edusti Suomea valjakkoajon MM-kilpailuissa, jotka ajettiin jälleen Pratoni del Vivarossa Italiassa kolme viikkoa sitten.
- Yritän pysyä nöyränä, mutta helppoahan tämä on, kun on kahden perheen (oman ja maratongroomi Stefan Nymanin) täysi tuki takana, hieno hevonen, hyvät valmentajat (Andreas Hesse ja Tomas Eriksson) ja apuna valjakkoa ajavat ystävät (Sanna Tirkkonen ja Ben Simonsén), niin ei voisi paremmat lähtökohdat olla, Heikinheimo kiitteli vuolaasti tukijoukkojaan. Heikinheimo suosittelee lajia lämpimästi hyväksi vaihtoehdoksi niille, jotka ovat esimerkiksi pitkään kolunneet läpi ratsastuskisakenttiä.
- Kustannuksia ei pidä pelätä, koska loppujen lopuksi pienelläkin budjetilla pääsee alkuun. Laji tarjoaa haastetta ja täällä on myös hyvä ilmapiiri, analysoi Heikinheimo.
Heikinheimolla on selkeät tavoitteet valjakon tulevaisuuden suhteen.
- SM-kisa oli loistava päätös tälle kaudelle. Talvella jatkamme kovaa treeniä, ensi kaudella tähtäimessä ovat Norjassa ajettavat PM-kisat, pari kovaa kansainvälistä kisaa Keski-Euroopassa ja vuonna 2012 MM-kisat. Valjakkoajon SM-kilpailut 20.-22.8.2010 Halikko
SM-lopputulokset kolmen osakokeen jälkeen SM hevosyksiköt, kansallinen vaikea (7 valjakkoa) 1) Jouni Heikinheimo / El Carillo, Lahti -114,81 2) Ben Simonsén / Artemis, Sipoo -129,88 3) Marko Särmäharju / Coen D, Urjala -141,42 4) Taru Lahti / Sunlight II, Turku -153,01 5) Leena Kalalahti / Kihin Jussi, Loimaa -153,11 6) Tove-Maria Holmasto / Cisco, Kirkkonummi -180,54 … keskeyttänyt Talvikki Järvinen / Linde Boy, Hämeenlinna SM ponit, kansallinen vaikea (6 valjakkoa) 1) Charlotta Turku / It’s Casper, Pohja -129,33 2) Hannu Kalalahti / Hessin Vihtori, Loimaa -131,89 3) Tove-Maria Holmasto / Lupsun Pimu, Kirkkonummi -142,95 4) Saana Hakala / Pätkä-Jätkä, Loimaa -159,19 5) Jenny Eklund / Aslak ja Gonzo II, Vihti -171,09 6) Heidi Sinda / Geist Tyler, Urjala -175,99 Kansallinen vaativa (4 valjakkoa) 1) Heidi Sinda / Hessin Jeviiri UrHu -119,95 2) Leena Paija / Illuusia UrHu -139,62 3) Anna Lehtiö / Ekens Contact, Ekens Complett, Ekens Concept UrHu -286,55 … keskeyttänyt Barbro Henriksson / Auke PoM
Tarkkuuskoe SM hevosyksiköt, kansallinen vaikea (7 valjakkoa) 1) Jouni Heikinheimo / El Carillo, Lahti 0,00 2) Ben Simonsén / Artemis, Sipoo -3,00 3) Marko Särmäharju / Coen D, Urjala -6,00 4) Taru Lahti / Sunlight II, Turku -9,00 5) Leena Kalalahti / Kihin Jussi, Loimaa -9,00 6) Tove-Maria Holmasto / Cisco, Kirkkonummi -9,00 7) Talvikki Järvinen / Linde Boy, Hämeenlinna -11,96 SM ponit, kansallinen vaikea (6 valjakkoa) 1) Charlotta Turku / It’s Casper, Pohja -3,00 2) Tove-Maria Holmasto / Lupsun Pimu, Kirkkonummi -4,85 3) Saana Hakala / Pätkä Jätkä, Loimaa -7,39 4) Hannu Kalalahti / Hessin Vihtori, Loimaa -9,00 5) Jenny Eklund / Aslak ja Gonzo II, Vihti -15,45 6) Heidi Sinda / Geist Tyler, Urjala -18,36 Kansallinen vaativa (4 valjakkoa) 1) Heidi Sinda / Hessin Jeviiri UrHu -1,67 2) Anna Lehtiö / Ekens Contact, Ekens Complett, Ekens Concept UrHu -4,52 3) Leena Paija / Illuusia UrHu -6,00 4) Barbro Henriksson / Auke PoM -18,97 Lähden: Suomen Ratsastajainliiton internetsivut.
|